”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.” Ps.139:14

Kaste

Lämpimät onnittelut lapsen syntymän johdosta. Lapsi on aina ihme. Hänen kasvuaan voi vaalia rakkaudella ja huolenpidolla. Jumalan luomana hän on ainutkertainen.

Seurakunnan hengellinen lahja lapselle on kaste eli ristiäiset.

Kaste toimitetaan yleensä kolmen kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Moni perhe haluaa kasteen yhteydessä julkistaa lapsen nimen.

Seurakunnasta lähetetään kotiin kirje, jossa on tarkempia ohjeita ristiäisten järjestämistä varten. Ottakaa yhteyttä kirkkoherranvirastoon p. 040 8224961 sopiaksenne kastepäivästä. Myöhemmin kastava pappi ottaa yhteyttä ja sopii vanhempien kanssa tapaamisen, jossa käydään läpi kastejuhlan käytännön kulku. Tavallisesti kastepäivä on lauantai tai sunnuntai iltapäivä.

Seurakunta lahjoittaa kastekynttilän ja kastetodistuksen sekä kummeille kummikirjat.
Seurakunnasta voi myös lainata kastemekon.

 

Ristiäiset voidaan järjestää kirkossa, kotona tai muussa sopivassa paikassa. Lapsen tai aikuisen voi kastaa myös jumalanpalveluksen yhteydessä. Papin kanssa käydään ennen ristiäisiä kastekeskustelu, jonka aikana sovitaan ristiäisiin liittyvistä asioista. Seurakunnat varmistavat lapsen nimen laillisuuden, joten nimi tulee ilmoittaa seurakunnalle hyvissa ajoin, esimerkiksi juuri kastekeskustelun yhteydessä.

Ristiäisten järjestäminen

Kastetilaisuuden kulku vaihtelee sen mukaan, minkä ikäinen kastettava on. Usein kaste tapahtuu muutaman kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Kasteessa lapsi liitetään nimeltä kutsuen kristilliseen uskoon ja seurakunnan jäseneksi.

Ristiäisten kulku

Kummius on kirkon ja vanhempien antama luottamustehtävä. Kummeja tulee olla vähintään kaksi. Poikkeustapauksessa riittää myös yksi kummi. Päätöksen tekee oman seurakunnan kirkkoherra.

Kummien valinta ja tehtävät